Juon kaljaa pöydässä isän kanssa puoliksi
enkä voi lakata ajattelemasta
loppuvaa aikaa ja väistämätöntä menetystä.
Miksi unet saa tulkita miten haluaa mutta todellisuus ei päästä koskaan pakoon?
lauantai 12. maaliskuuta 2011
tiistai 8. maaliskuuta 2011
Kiitos käynnistä.
Aikaa joka kulkee nopeammin kuin ailahtelevat tunteeni.
Kaipaan ääntäsi kehräävää
ja silmiäsi joiden rakkaus oli avaruuttakin loputtomampaa.
Silti tyydyn siihen miten asiat ovat
ja siihen miten ne voisivat olla ja miten ne eivät koskaan tule olemaan.
ja siihen miten ne voisivat olla ja miten ne eivät koskaan tule olemaan.
sunnuntai 27. helmikuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
