Hienovaraista vihjailua.

Moskovassa on yhtä liukasta kuin minun pikkareissani,
mutta kukaan ei aja vahingossakaan syvään rotkoon.


Ei niin millään, vaikka poistin kaikki varoituskyltit sekä katulamput ja laitoin nopeusrajoituksenkin sataankahteenkymmeneen.

Lupauksia. (eikä tämä edes ole runo, pelkkä tositarina)

Tänään minulle puhuttiin ikävöinnistä ja minä mietin

vain sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua ja sinua

kunnes vihdoin uskalsin soittaa.

Sinä olitkin ihana ja kiltti kuin mikä

ja sait minut taas muistamaan

miksi oletkaan maailman paras silittäjä.

Kaikki johtuu siitä, ettet silitä vain käsin. Sinun sanasiäänesiilmeesieleesi, sinä, hellit minua kuin olisin maailman haurain ja kaunein ja tärkein. Eikä kukaan muu voi olla eikä edes oppia olemaan minulle

sinä.

Tämä on sinulle ja hieman myös minullekin.

Puut ovat saaneet huurteisen kuoren suojaksi,

juuri kun minä riisun omani.

Hei kaikki, tässä olen minä ja minä rakastan ja käyn jollekkin näin ja haluan elää ja haluan asioita ja minä tunnen jotain hyvää sisällä ja ette usko miten hyvältä tuntuu tuntea hyvää ja hei kaikki minä haluan elää voitteko käsittää sitä että haluan elää tällaisenakin ja kaikki on loppujen lopuksi aivan okei vaikken ole enää laiha tai asu missä minun pitäisi asua enkä saa olla sylissä joka päivä mutta joku jossain tuolla välittää minusta ja se joku aikoo olla minun luonani pitkään ja vaikkei aikoisikaan niin ei sen väliä koska tämä hetki on tässä ja minä rakastan ja olen ihan kiva.

Rakkaat tytöt:

Sainko juuri tietää
että joku oikeasti lukee sydäntäni?
Kiitos omalle kuutinpoikaselleni ja kaikille
niille jotka eivät välitä siitä, että olen lihonut kaksi vaatekokoa
ja toivoisin oikeasti vain olevani koira.