Ilmaisia junamatkoja.

Tyttö on väsynyt mutta jaksaa silti katsoa
suoraan silmiin.
Vaihdamme haukotuksia,
hän siirtää käden silittämään polvea.
Oliko se vahinko vai tarkoitus?

Asunnolla kaikki tuntuu erilaiselta, siltä että minua halutaan. Vaikka en saa vieläkään ottaa kädestä kiinni.

Hyödytön elämäni.

Jotenkin hullunkurinen olo.
Ota lääke,
hyppää sillalta.
Olet jo pohjalla,
niin he huutavat.

Ja kun saavutat sen päätepisteen, valon, kerro minulle kuinka moni tyttö iloitsee poismenostasi, kuinka moni todellinen ystävä hylkää apua janoavan kätesi. Sen jonka sormet ovat kamalan lyhyet.

Turhia puheluita.

En taaskaan keksinyt sanottavaa,
yritin epätoivoisesti valehdella
etten ikävöi.
Kunhan vain oikeasti halusin pitää huolen,
että olet muistanut venytellä aamulla.


Tiedäthän, ettei jalkoja ala särkeä kun kömmit illalla peiton alle.

Kyllä minä tiedän.

Luin jostain elämän olevan mieletöntä peliä.
Ajattelin, että niin on rakkauskin.
Mitä minun kuuluisi tuntea
kun joku silittää hänen ihoaan
ja piirtää salaviestejä kämmenselkään.

Minä haluaisin suudella sinua enemmän kuin taivaalta sataa pisaroita.

Täydellinen viikonloppu.

En jaksa murehtia siitä,
oletko minun tai tuletko edes koskaan olemaan.
Sillä tiedän salaisuuden, arvoituksen
jota edes sinä et taida osata ratkaista.
Näen sen kissansilmistäsi.

Vihreän seassa vähän ruskeaa, sopivat täydellisesti ruskeaan johon sekoittuu vihreää. Siitä minä tiedän kenelle kuulut.

Sanoit minun olevan pelkkä pano.

Jokainen sanasi lyö
kovaa
kuin sata ruoskan iskua.
Minä tahdon kuolla,
olen kyllästynyt kitumaan käsivarsillasi.
Sinä neuvot ettei kukaan tykkää kun valittaa.

Kaiken sen jälkeen mitä teit, voisit vähintäänkin yrittää pitää kiinni.

Onneksi meillä on isät.

Soitit minulle hämyisessä yössä,
postikin tuli aiemmin kuin uni.
Vaadit puhua kanssani
kaikesta kauniista.

Siispä puhuimme sinusta ja meistä.

Suruaika.

Istuin alasti lattialla.
Itkin ehkä,
mutta luultavammin nauroin.
En millään muista,
sillä minulla oli liian kiire puhua hassuja.


Syyttävät sormet osoittavat minuun, mutta onneksi osaan sulkea silmäni.

Soodavettä kuplii naurussasi.

Tänään soitin puheluita
tytölle
jonka halusin vetää syliin.



Tyttö vastasi jokaiseen niistä.

Kuka sinä olet?

Kerroit mitä rakastat,
mistä pidät
ja miksi olet surullinen.
Minä en kuulunut listaasi.


Joku päivä pääsen siihen, se on minun haaveeni.

Perjantai on paras viikonpäivistä.

Tämä viikko on viimeinen.
Annoin luvan itselleni.
Nyt kaikki on taas selkeää,
sano hyvästit sille ja sille.


Sinä olet rakastunut, minä kuollut. No sepäs sattui?

sykkyräisen peiton vieressä.

Nukuin koko yön
turvassa.
Huoneen nurkista
huusivat kaikki.
KUOLE JO.
Kuka minua suojelisi,
jos ei peittokaan enää?

Pahinta oli todeta ettei se peitto saa enää leikkiä sinua.

Haluaisinko olla ystäväsi?

Tuhosit kaiken,
minut samalla.
Kuinka tästä noustaan muka parempaan,
kun tahdon vain vajota alemmas.

Rikki runnellun voi huoletta heittää pois.

Sinä tunnut samalta.

Kuuntelen kuinka pisarat valuvat
hiuksista,
rintoja pitkin
alas.
Jonnekkin kauas.

Kylmiä väreitä, jännittyneitä kehonosia, huokaavia katseita.

Varo tunteita lattialla.

Vaikka on plusasteita,
minä palelen.
Olen sairas sisältä.
Sinulla on se mitä haluan,
se mistä emme enää puhu.

Intiaanit kuolevat ulkona kylmyyteen.
Rusakot syövät sulkapäähineet ja kaikki muu katoaa kesään mennessä.

Kuukausipäivä.

Tänään näin rakkauttani,
halasin liian lujaa ja pitkään.
Tunsin pelottavan paljon
niin pitkästä aikaa.

Kirjoitin kahvilassa runoja,
joihin sisältyi kaikkea muuta kuin sinä.
Onneksi ne jäivät sivujen väliin.

Kun kävelin kotiin ilman sinua, näin rusakon niinkuin alussa.
Tarkoittaako se loppua?