tiistai 29. kesäkuuta 2010

Valehtelen silmät päästäni.

Kirjoitan rakkaudesta kesästä rusketuksesta
maalaustelineistä pisamista.

Tämä on iloista kuplivaa loistavaa
säkenöivää parasta koskaan
-tekstiä.

maanantai 21. kesäkuuta 2010

Sorruin oksentamaan.

Kädessä kipeät viillot
kaikkein rakkaimmasta.
Syvillä valkoisilla hampailla
hän pureutui ihoon sisälle
nieli sylkeä limaa verta kyyneleitä vihaa

minut.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Lähinnä muistutan Nandua.

Maailmassa on tuhansia lintulajeja.
Haluan että luuni murskataan hennolla kättelyllä.
Kaikista pienin on mehiläiskolibri.
Jos minusta ei tule sellaista en ole mitään.

sunnuntai 13. kesäkuuta 2010

Kehitin kuvia Hänestä, nyt ne ovat lattialla järjestyksessä ja minä katselen niitä joka yö.

Kuinka surulliselta tuntuukaan se ohut hetki jolloin huomaa
pystyvänsä nukkumaan enää muiden ihmisten kanssa.

Jo kuudeskymmenesneljäkolmasosaa -yö valveilla hereillä täällä pakoon
ei pääse ei löydä ajatuksissa loisia jos niitä
voi enää ajatuksiksi kutsua enemmänkin haamuja.

Kuinka surulliselta tuntuukaan se henkeäsalpaava hetki jolloin huomaa
pystyvänsä itkemään monta tuntia putkeen
ilman kyynelien loppumista
ilman väsymystä.

perjantai 4. kesäkuuta 2010

Te kaikki vihaatte loppusointuja.

Kaikki tuntuu hyvältä,
tyttö silittää hellästi selkää.
Jokin ottaa sydämestä syvältä,
paskat minä mitään pelkää.

Kohta talo on täysin tyhjä ja sydämeen jää kolo,
kuitenkaan en ole yksin nyt.
Se on kovin varma ja onnellinen olo,
toivon vain ettei ollakseen totta aivan liian lyhyt.

Joskus joku tyttö sanoi niin,
ettei tällaista voisi rakastaa kukaan muu,
katsoin sitä suoraan silmiin,
vastasin nauraen juujuu.

Silti pelko kaivaa vielä sisältä,
mitä jos asiat ovat näin.
Ehkä olen perinyt kaiken isältä,
ehkä minut on luotu tähän maailmaan väärinpäin.

Siksi tahtoisin oikeastaan enää yhtä asiaa,
mutta se ei ole kovin helppo sanoa,
älkää kohdelko minua kuin tyhjää rasiaa,
miksi tätä pitää aina anoa.

Jos joskus kuitenkin vielä tulee hän,
ja todistaa tytön olevan pielessä,
lupaan rakastaa takaisin vähän,
pitää hänetkin ikuisesti mielessä.